ASIAKASPALAUTTEET

"Kaisa on mahtava ripsiteknikko Olen ollut aina lähtiessäni tyytyväinen lopputulokseen. Kaisalla on ihan omanlainen intohimo työtänsä kohtaan ja hänellä on todella joustava asiakaspalvelu. Voi todellakin sanoa että rakastaa sitä mitä tekee!"

"Olen käynyt moneen otteeseen ripsien kestotaivutuksessa ja myös brow liftissä Kaisalla, ja olen joka kerta ollut todella tyytyväinen tuloksiin "

"Asiantuntevaa palvelua etäkonsultaation avulla. Sain katkaistua melkein vuoden kestäneen kortisonikierteen kasvojen atooppiseen ihottumaan kun sain iholleni sopivat tuotteet ja hyvät hoito-ohjeet Kaisalta. Sitkeän hoitorutiinien noudattamisen myötä ei ole tarvinnut käyttää enää moneen kuukauteen lääkerasvoja vaikka ilma on ollut välillä todella kuiva. En voi kuin suositella! Kun osaa niin osaa! Kiitos Kaisa!"

"Kiitollinen asiantuntevasta etäkonsultaatiosta. Kokonaisvaltainen ihonhoito on kaiken a ja o. Olen saanut oppia puhtaista raaka-aineista juuri minun ihon hoidossani, mitä ihoni juuri nyt kaipaa. Kasvovesikin muiden tuotteiden ohessa on saanut oikeaoppisen käytön päivittäiseen ihonhoitooni, entiseen ei ole paluuta kolmessa kuukaudessa suuri muutos ihossani. Kiitos Kaisa, olet ammattitaitoinen ja teet työtä sydämelläsi!"

"Kaisan etäkonsultaation avulla pääsin eroon vuosia kestäneistä kasvojen iho-ongelmista (ruusufinni, POD, aikuisiän akne - mikä milloinkin), joihin olin kokeillut jo "ihan kaikkea". Juuri siitä syystä olin epäileväinen, mutta samalla valmis testaamaan "vielä tämän kerran" ihan mitä tahansa. Tämä todellakin kannatti, sillä nyt takana jo puoli vuotta oireettoman ihon kanssa eikä tätä vieläkään meinaa uskoa todeksi. Ikuisesti kiitollinen Kaisan ammattitaidosta, perusteellisuudesta, ymmärryksestä ja ennenkaikkea ihon ja samalla minun uudesta elämästä sekä siitä, että ensimmäistä kertaa kosmetiikka jota käytän, on hyvin perusteltua ja perustelut (ja kaikkien aikojen pienin purnukkamäärä) käy myös omaan järkeen. Todellakin suosittelen Kaisaa ja ihan koko sydämestäni!"

"ISO kiitos, kun tutustutit mut Olivia Kleinin tuotteisiin. Mun iho oli viime syksyyn asti kirjava, leuka täynnä ihme pikkunäppyjä ja kuiva. En voinut kuvitellakaan lähteväni ulos ilman meikkivoidetta. Kärsin tilanteesta tosi paljon ja häpesin ihoani. Olin yrittänyt etsiä tuloksetta sopivaa tuotesarjaa, jonka INCI-lista olisi myös läpinäkyvä. Nyt lähes 5 kk käytön jälkeen ihoni on kuulas, tasavärinen, näpytön, kosteutettu ja mikä parasta, meikkivoiteen käyttö on jäänyt aika vähälle! Mitkään talven tuiskut eivät ole ihoani nujertanut, vaan se on pysynyt just hyvänä . Tuotesarja on sopinut iholleni täydellisesti. Se on erittäin riittoisa ja kukkaron kestävä. Vaikka välimatkaa on useampi sata kilometriä, niin kyllä sä Kaisa vaan oot taitava etäkonsultoija! Kiitos siis tuhannesti vielä kerran!"

"Ihan huippu palvelua! Tuli taas astetta viisaampana ulos kasvohoidosta ja ihana uusi tuote mukana!"

"Monella käynyt ripsiä laitattamassa, mutta Kaisa on paras !"

"Sain aivan mahtavaa palvelua etänä. Iho-ongelmiini perehdyttiin kattavasti ja sain tuotteista suuren avun. Ne ovat jääneet jokapäiväiseen käyttöön! Konsultaatio auttoi minua ymmärtämään tuotteiden incejä ja mitä raaka-aineet tekevät iholleni. Kaiken tämän lisäksi hienointa oli se ymmärrys mitä iho-oireet aihettavat henkisellä puolella."

"huippu palvelu ja otti asiakkaan toiveet, ja aiemmat kokemukset huomioon. Paras ripsien laitto tähän mennessä!"

"Antaisin useammankin tähden jos olisi mahdollista!"

" ihana Kaisa ! Koko olemus koki taas kohennuksen ja tekee mieli peilata ripsiä joka paikasta. Aina 100% tarkkaa ja ammattimaista jälkeä. T. Ripsiteknikko"

"Täydet pisteet! Erinomaista palvelua ja aina ripsiini tosi tyytyväinen. Pitäis kokeilla muitakin palveluja!"